Hei,
kävimme tosiaan katsomalla lukion ykkösten kanssa Hevoshullua, ja laittelen tähän muutamia kommentteja, joita olen heidän kirjoitelmistaan kerännyt (esittivät mielipiteitään näytelmästä ja kommentoivat Saarelan kirjoittamaa arvostelua).
- Saarela sanoo, että näytelmä on tylsä. Mielestäni näin ei ole, vaan näytelmä osoittautui paremmaksi mitä kuvittelin.
- Näytelmässä on onnistuttu innostamaan nuoria – saatanpa käydä teatterissa uudestaankin.
- Aluksi teatteriin meno kuulosti tylsältä ajatukselta, melkeinpä ajanhukalta, mutta jälkeenpäin ajateltuna se oli melko hauska kokemus ja vaihtelua elokuville.
- Huumorista pitävänä ihmisenä Hevoshullu kolahti minuun kohtuu hyvin.
- Näytelmä ei ollut tylsä. Koko ajan tapahtui jotain, ja esitys eteni yllättävästi.
- Melkein jokainen näyttelijä sai yleisön nauramaan, toisin kuin Saarela sanoi.
- Suurin osa näytelmästä oli hauskaa katsottavaa, vaikka välillä tuntui tylsältä. Yleisesti ottaen tämä oli yksi parhaista teatteriesityksistä, joita olen nähnyt.
- Mielestäni jotkut kohtaukset olivat hauskoja, joissakin taas ei ollut mitään järkeä.
- Mielestäni Gustafsson on kirjoittanut hyvän näytelmän, jossa esiintyy monipuolisesti joka ikäluokan edustajia.
- Näyttelijät näyttelivät hyvin.
- Näytelmässä oli huvittavaa nukketeatterimaisuutta.
- Mielestäni näytelmästä ei voi sanoa sen katsottuaan kuin että se oli viihdyttävä, huvittava, eikä raha mennyt hukkaan.Hyvä mieli jäi.
- Ehkkäpä Gustafssonin tarkoitus on ollut saada yleisö ajattelemaan asioita huumorin avulla.
- Näytelmä jätti paljon ajateltavaa.
- Näytelmä oli kohtalaisen hyvä, mutta tarina ei ollut tarpeeksi kiinnostava, kun hevoset eivät kiinnosta.
- Näytelmä ei kuulu parhaimpiin teatteriesityksiin, joita olen katsonut. Se on vähän tylsä, mutta henkilöhahmot ovat hyviä.
- Petyin hyvällä tavalla. Esitys tempaisi mukaan heti alkumetreillä ja esitys oli mielestäni onnistunut.
- Näytelmän nykyaikaisuus kiehtoi.
- Näytelmän tyylilajien sekoitus ja nopeat juonenkäänteet loivat yllätyksellisyyttä.
Tässä on muutamia poimintoja teksteistä. Suurin osa opiskelijoista piti näytelmästä paljon! Jos voit välittää näitä terveisiä myös Lauralle, ja onnittelut Finlandia-ehdokkuudesta, niin olisi kiva!
terveisin Mia Sopanen, Lauritsalan lukio

