Luvassa tulkintoja perinteisestä baletista rokkiin
Prahan baletti pääesiintyjänä Lappeenrannan Balettigaalassa 2012
Prahan kansallisteatterin baletti saapuu pääesiintyjäksi Lappeenrannan Balettigaalaan 2012. Luvassa on muun muassa rokkia ja lauantai-illan huumaa The Rolling Stonesin musiikkiin perustuvassa teoksessa Rooster. Lappeenrannassa nähdään myös kaksi huipputanssijaa Atlantin takaa, Mikko Nissisen johtamasta Bostonin baletista.
Elokuun viimeiseen viikonvaihteeseen ajoittuva Lappeenrannan Balettigaala on järjestyksessään kolmas. Balettigaalan toteuttaa NordicDance Makers yhteistyössä Lappeenrannan kaupungin kanssa kuten kahtena edellisenäkin vuonna.
Balettigaalan esitykset järjestetään Lappeenrannan kaupunginteatterissa 24.8.2012 klo 19 sekä 25.8.2012 klo 14 ja klo 19.
Prahan baletti eturivin eurooppalainen balettiryhmä
Prahan baletti perustettiin vuonna 1883. Se on kehittynyt Tshekin baletin lippulaivaksi ja eturivin eurooppalaiseksi balettiryhmäksi, joka hallitsee niin klassisen baletin, neoklassisen tanssin kuin nykytanssinkin ohjelmistoa.
Balettigaalan taiteellinen johtaja Juhani Teräsvuori pitää Geneven baletille vuonna 1991 luodun Roosterin teemaa edelleen erittäin ajankohtaisena.
– Lappeenrannassa nähtävä Rooster hurmaa 60-lukulaisella rokilla ja lauantai-illan huumalla ja nostaa samalla esille sukupuolten väliset roolit. Teos on saavuttanut kahden vuosikymmenen aikana suuren suosion ympäri maailmaa, Teräsvuori kuvailee.
Prahan baletti esittää Lappeenrannassa myös johtajansa Petr Zuskan koreografian Déjà vu.
Petr Zuska on saanut teoksistaan useita tunnustuksia sekä kotimaassaan että ulkomailla. Yli 30 Zuskan teosta on nähty maailman näyttämöillä ja eri balettiryhmien ohjelmistoissa. Lappeenrannassa vuonna 2010 nähty Maria’s Dream valittiin Vuoden Koreografiaksi vuonna 2002. Vuodesta 2003 alkaen Zuska on toiminut Prahan baletin johtajana.
Yhteistyön avaus Bostonin baletin kanssa
Lappeenrannan esiintyminen aloittaa NordicDance Makersin ja Bostonin baletin johtajan Mikko Nissisen yhteistyön. Nissinen tuo Lappeenrantaan ensitanssijansa Lia Cirion ja James Whitesiden.
– He edustavat yhtä Pohjois-Amerikan arvostetuinta balettiryhmää, jota Nissinen on luotsannut jo kymmenen vuotta, Juhani Teräsvuori kertoo.
Lappeenrannan kaupunki osallistuu Balettigaalan järjestelyihin tarjoamalla näyttämöksi kaupunginteatterin tilat sekä järjestämällä tarvittavan tekniikan. Lisäksi kaupunki osallistuu Balettigaalan markkinointiin ja tiedotukseen.
Ohjelmisto täydentyy vielä kevään kuluessa. Liput ovat myynnissä 3. tammikuuta alkaen Lippupiste Oy:n myyntipisteissä ja netissä osoitteessa lippu.fi sekä Lappeenrannan kaupunginteatterin lipunmyynnissä. Ohjelmisto sekä lipunmyyntiajat ja paikat tarkentuvat nettisivuille www.lappeenranta.fi/balettigaala.
Lisätietoja
|
NordicDance Makers Oy
Taiteellinen johtaja Juhani Teräsvuori puh.044 362 2202 juhani.terasvuori@nordicdance.com |
Lappeenrannan kaupunki Viestintäjohtaja, II kaupunginsihteeri Alina Kujansivu puh. 040 724 8776 alina.kujansivu@lappeenranta.fi
Balettigaalan yhteyshenkilö Eeva-Liisa Tarvainen puh. 0400 553 272 eeva-liisa.tarvainen@pp.inet.fi |
![]() |
![]() |
| Maria Baranova foto Stanislav Beljajevski |
Maria Baranova ja Sasha Trush foto Stanislav Beljajevski |
![]() |
| Latvian kansallisbaletti ja Marian Uni foto Stanislav Beljajevski.JPG |




