Etelä-Saimaan kritiikki 20.9.2010

110-prosenttinen Kekkonen

Teatteri
Jari Juutinen-Ahti Taponen-Kaj Chydenius: Kekkonen. Ohjaus: Jari Juutinen. Musiikin sävellys: Kaj Chydenius. Laulujen sanat: Ahti Taponen. Kapellimestari, musiikin sovitus: Jani Pola. Lavastus: Riitta Ukkonen, Tapani Kokko (vierailija). Puvut: Riitta Ukkonen. Valot: Timo Hämäläinen. Äänet: Hannu Hauta-aho (vier.).
Rooleissa. Seppo Kaisanlahti, Heikki Pirhonen, Samuli Punkka, Sami Lanki, Ilona Pukkila, Anna-Kaisa Makkonen, Jussi Johnsson, Turo Marttila, Marjatta Linna.
Orkesteri: Jani Pola, Marjukka Pola, Susanna Syrjäläinen.

Ensi-ilta Lappeenrannan kaupunginteatterissa 18.9.2010

ILMAN KEKKOSTA ei Suomea ole itsenäisenä valtiona. Ei olisi ollut silloin, kun neuvostoliittolaiset heiluttelivat YYA-sopimusta Suomen nenän edessä, eikä ole nyt, kun bisnesmiehet myyvät kaiken minkä irti saavat.
Jari Juutisen Kekkonen ei jätä arvailujen varaan, mitä mieltä näytelmäkirjailija Suomen nykyisestä menosta on. Selvät rätingit hän lyö pöytään vertaamalla sitä ja sen arvoja aikaan, jolloin Kekkonen oli presidentti.
Ehkei Juutinen vaadi Kekkosta samalla tavalla takaisin kuin tämän nimeä kuorossa huutavat perussuomalaiset, mutta Kekkosen avulla hän näyttää, miten toivotonta meno nykyisin on.

JUUTINEN ei ole ensimmäistä kertaa Kekkosta kyydissä.
Vuonna 2002 hän kirjoitti näytelmän Kekkonen! eli totuus Suomesta eli saatanan tunarit eli ehdotus poliittiseksi näytelmäksi. En ole näytelmää nähnyt enkä tekstiä lukenut, mutta arvaan, ettei Kekkosen elämänkaari tällä välin ole juurikaan muuttunut.
Kekkonen on ajankohtainen Suomessa ainakin kaksi kertaa vuodessa. Syntymä- ja kuolinpäivämääräpatsastelua mielenkiintoisempaa on kuitenkin elävä Kekkonen.
Kun nykypoliitikot menevät avaamaan Pandoran laatikon nimeltä Kekkonen, syntyy historian ja tämän päivän välille herkullisen provosoiva tilanne.
Toisella puolella ovat niljakkaat, ahneet nykypoliitikot, joiden aate on semanttista sanahelinää ja joiden verkostoista ei löydy niinkään ihmisiä vaan paljon isänmaatonta rahaa. Poliitikoiden merkityskin syntyy ainoastaan sen kautta, millä tavoin nämä pystyvät varmistamaan rahamiesten mahdollisuudet ansaita vielä enemmän rahaa.
Toiselta puolelta löytyy syvästi suomalainen, suoraselkäinen, karismaattinen, miehenä ja poliitikkona lähes omnipotentti Kekkonen virheineen päivineen.

KEKKONEN on kovasti Juutisen näköinen näytelmä.
Se alkaa monologilla, se karnevalisoi ja palastelee, se käyttää musiikkia ja videokuvaa, sen loppupuolella on kasvottomien armeija huutamassa yhteen ääneen, se paasaa ja se on kovasti tietoinen omasta teatteriluonteestaan.
Kun Juutinen tekee selväksi, että fiktiotahan tämä vain on, joutavaa ja vailla todellista merkitystä olevaa teatteripeliä, hän pelaa itsensä voittajaksi. Ehtimällä sanomaan sen ensin itse, vaikka oikeasti tarkoittaakin päinvastaista, arvostelijat jäävät aina toiseksi kysyessään esimerkiksi näytelmän tarkoituksen tai merkityksen perään.
Juutinen todistaa myös painokkaasti Helsingin Sanomien antikekkoslaisuutta ja kytkee sen omaan näytelmänsä vastaanottoon. Jos Hesari ei kirjoita Juutisen näytelmästä, hänen teoriansa osoittautuu ainoastaan todeksi.

KAJ CHYDENIUKSEN musiikki on perinteisellä tavalla kaunista, sielua virkistävää. Niin mukavaa kuin musiikki onkin, sen käyttö on toisinaan vain välimerkkinä olemista tai näytelmän muun sanoman toistamista riimillisin sanoin.
Lava on upeasti ja tehokkaasti lavastettu. Pikku hiljaa katsojan silmien eteen hahmottuu valtava päälaki ja silmälasit.
Tätä kaikkea on sujuva katsella ja kuunnella.

LIISA KUKKOLA